facebook
Screen
Poster

Pikku miehiä

Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää väkivaltaaVoi aiheuttaa ahdistusta 85 minuuttia 2016 6,7

Kahden nuoren pojan välisestä ystävyydestä kertova elokuva on haikea kasvutarina, jonka tunneperäisessä kerronnassa on kaikuja eletystä elämästä. Jake ja Tony tutustuvat toisiinsa olosuhteiden pakosta, kun Jaken isä Brian perii Tonyn äidin pienen vaateliikkeen sisältävän talon. Eri yhteiskuntaluokista ja taustoista tulevat pojat ystävystyvät kuitenkin keskenään, samalla kun näiden vanhemmat kiistelevät keskenään liiketilan sopivasta vuokrasummasta. Ira Sachs (Keep the lights on, Love is strange) on ohjannut draaman keskiluokkaistumisesta ja on myös tehnyt käsikirjoituksen elokuvaan yhdessä Mauricio Zachariaksen kanssa.

Elokuva on katsottavissa vain Suomessa
Luokka: Kokoillan elokuva
Lajityyppi: Draama
Ohjaaja: Ira Sachs
Näyttelijä: Greg Kinnear, Jennifer Ehle, Paulina García, Theo Taplitz, Michael Barbieri
Oikeudenomistaja: Nonstop
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ääniraidat: englanti

Palaute